Tähän tulevat kirjoittajajien esittelyt.
Toimittaja Tiina Kaarela on rakennuslautakunnan jäsen ja varavaltuutettu, edellisellä valtuustokaudella asuntolautakunnan puheenjohtaja. Vertaistuen veteraani.

Miina Kajos: Olen 28-vuotias paria kirjatenttiä vaille valmis biologi. Työskentelen osa-aikaisesti ammattiliittoni opiskelijasihteerinä sekä apulaistutkijana Kansanterveyslaitoksen Huumetutkimusyksikössä, jossa tein myös graduni. Asun Pihlajamäessä avipuolison ja kahden kissan kanssa. Vietän mielelläni aikaa ystävien parissa, käyn uimassa, katselen elokuvia sekä kuuntelen paljon musiikkia ja teen dj-hommia. Toimin nyt ensimmäistä kauttani ympäristölautakunnassa. Lisäksi olen varakaupunginvaltuutettu ja Helsingin Vasemmistoliiton varapuheenjohtaja. Olen myös mukana syksyllä perustetussa Pihlajan-Viikin Vasemmistossa.

Olen Riku Eskelinen 27-vuotias Helsingin ympäristölautakunnan jäsen. Olen töissä Helsingin Keskustanuorten toiminnanjohtajana ja eduskunnassa Antti Kaikkosen avustajana. Minusta on vuoden 2004 kunnallisvaalien jälkeen tullut todellinen järjestöaktiivi. Olen mukana mm. Allianssin nuorisopoliittisessa jaostossa, Keskusta rp:n ympäristötyöryhmässä ja tietenkin Helsingin Keskustanuorten omissa toimintaryhmissä: monikulttuurisessa Tilkku-ryhmässä, 0, 7-ryhmässä, EU-ryhmässä ja Helsinki-ryhmässä. Lisäksi olen osallistunut LYMECin, eli Euroopan Liberaalinuorten, toimintaan erilaisissa seminaareissa ja vaalitarkkailijana Azerbaidzhanissa. Diggailen vieraita kulttuureja, väkivallattomuutta ja ongelmanratkaisua. Kyselemällä selviää lisää =)