Ahneutta

Rakennuslautakunnan kokouksen päällimmäisin tunne oli voimattomuus. Rakennusluvat oli myönnettävä, vaikka Arabianrannan päätyyn tulevan korttelin talot olivat lähinnä ahneuden ylistys.

Laillista syytä olla myöntämättä lupaa ei kuitenkaan ollut. Asuntojen pohjat eivät miellyttäneet, jätehuoneiden sijoittelu oli syvältä, ja sisäpihan näkymät toivat jollekin lautakunnan jäsenelle mieleen lähinnä 70-luvun Neuvostoliiton.

Ihmetyttää sekin, että hyvien veronmaksajien ja perheasuntojen perään on kaupungissa huudeltu vuosikausia, mutta silti rakennetaan pieniä 2-3 huoneen asuntoja, jotka saadaan kovimmalla voitolla myytyä.

Ihmetytti myös se, että Kuvataideakatemia muuttaa viideksi vuodeksi evakkoon Korkeavuorenkadulle tilaan, jossa esteettömyys on pienen ja kapean hissin varassa. Miksi ihmeessä oppilaitoksen pitää mennä surkeisiin tiloihin kantakaupunkiin, kun koulurakennuksia vapautuu toisaalla?